Lenovo ThinkCentre A50p (English, Danish, Norwegian, Finnish, Swedish) Quick r - Page 266

Valaistus, heijastukset, Ilmanvaihto, Pistorasiat, verkkojohdot, kaapelien, pituus

Page 266 highlights

Valaistus ja heijastukset Sijoita näytin sellaiseen asentoon, ettei kattovalaisimista, ikkunoista tai muista lähteistä tuleva valo pääse heijastumaan kuvaruudusta. Jopa kiiltävistä pinnoista heijastuva valo saattaa aiheuttaa kuvaruutuun häiritseviä heijastuksia. Sijoita näytin suoraan kulmaan suhteessa ikkunoihin ja muihin valolähteisiin, jos tämä on mahdollista. Vähennä ylhäältä tulevan valon määrää sammuttamalla valoja tai käyttämällä valaisimissa tavallista himmeämpiä lamppuja. Jos sijoitat näyttimen lähelle ikkunaa, suojaa se auringonvalolta ikkunaverhoilla tai sälekaihtimilla. Kuvaruudun kontrastia ja kirkkautta on ehkä säädettävä, kun huoneen valaistusolot muuttuvat päivän aikana. Jos heijastuksilta ei voi välttyä tai valaistusta ei voi säätää, kannattaa harkita kuvaruudun eteen asetettavan heijastuksia poistavan suodattimen käyttöä. Tällaiset suodattimet voivat kuitenkin vaikuttaa kuvan selkeyteen, joten niiden käyttö on suositeltavaa vain siinä tapauksessa, että heijastuksia ei voi vähentää muilla keinoin. Pöly lisää heijastuksiin liittyviä ongelmia. Muista puhdistaa kuvaruutu säännöllisesti pehmeällä liinalla, joka on kostutettu naarmuttamattomalla nestemäisellä lasinpesuaineella. Ilmanvaihto Keskusyksikkö ja näytin tuottavat lämpöä. Tietokoneessa on tuuletin, joka imee sisään huoneilmaa ja puhaltaa ulos lämmintä ilmaa laitteen sisältä. Laitteessa on tuuletusaukot, joiden kautta lämmin ilma pääsee poistumaan. Tuuletusaukkojen peittäminen voi aiheuttaa laitteiden ylikuumenemisen, jolloin ne saattavat toimia virheellisesti tai vaurioitua. Sijoita tietokone niin, etteivät tuuletusaukot peity. Yleensä noin viiden senttimetrin tila laitteen ympärillä on riittävä. Varmista myös, ettei laitteista tuleva lämmin ilma puhallu suoraan muita ihmisiä kohti. Pistorasiat, verkkojohdot ja kaapelien pituus Tietokoneen lopullinen sijainti määräytyy pistorasioiden sijainnin sekä näyttimen, kirjoittimen ja muiden keskusyksikköön liitettävien laitteiden verkkojohtojen ja kaapelien pituuden mukaan. Noudata seuraavia ohjeita työtilan järjestelyssä: v Vältä jatkojohtojen käyttöä. Kytke tietokoneen verkkojohto suoraan pistorasiaan, jos tämä on mahdollista. v Sijoita verkkojohdot ja kaapelit siististi, niin etteivät ne ole kulkuväylillä tai muissa paikoissa, joissa ne saattavat irrota vahingossa. Lisätietoja verkkojohdoista on kohdassa "Verkkojohtoa koskeva huomautus" sivulla 66. 228 Pikaopas

  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • 6
  • 7
  • 8
  • 9
  • 10
  • 11
  • 12
  • 13
  • 14
  • 15
  • 16
  • 17
  • 18
  • 19
  • 20
  • 21
  • 22
  • 23
  • 24
  • 25
  • 26
  • 27
  • 28
  • 29
  • 30
  • 31
  • 32
  • 33
  • 34
  • 35
  • 36
  • 37
  • 38
  • 39
  • 40
  • 41
  • 42
  • 43
  • 44
  • 45
  • 46
  • 47
  • 48
  • 49
  • 50
  • 51
  • 52
  • 53
  • 54
  • 55
  • 56
  • 57
  • 58
  • 59
  • 60
  • 61
  • 62
  • 63
  • 64
  • 65
  • 66
  • 67
  • 68
  • 69
  • 70
  • 71
  • 72
  • 73
  • 74
  • 75
  • 76
  • 77
  • 78
  • 79
  • 80
  • 81
  • 82
  • 83
  • 84
  • 85
  • 86
  • 87
  • 88
  • 89
  • 90
  • 91
  • 92
  • 93
  • 94
  • 95
  • 96
  • 97
  • 98
  • 99
  • 100
  • 101
  • 102
  • 103
  • 104
  • 105
  • 106
  • 107
  • 108
  • 109
  • 110
  • 111
  • 112
  • 113
  • 114
  • 115
  • 116
  • 117
  • 118
  • 119
  • 120
  • 121
  • 122
  • 123
  • 124
  • 125
  • 126
  • 127
  • 128
  • 129
  • 130
  • 131
  • 132
  • 133
  • 134
  • 135
  • 136
  • 137
  • 138
  • 139
  • 140
  • 141
  • 142
  • 143
  • 144
  • 145
  • 146
  • 147
  • 148
  • 149
  • 150
  • 151
  • 152
  • 153
  • 154
  • 155
  • 156
  • 157
  • 158
  • 159
  • 160
  • 161
  • 162
  • 163
  • 164
  • 165
  • 166
  • 167
  • 168
  • 169
  • 170
  • 171
  • 172
  • 173
  • 174
  • 175
  • 176
  • 177
  • 178
  • 179
  • 180
  • 181
  • 182
  • 183
  • 184
  • 185
  • 186
  • 187
  • 188
  • 189
  • 190
  • 191
  • 192
  • 193
  • 194
  • 195
  • 196
  • 197
  • 198
  • 199
  • 200
  • 201
  • 202
  • 203
  • 204
  • 205
  • 206
  • 207
  • 208
  • 209
  • 210
  • 211
  • 212
  • 213
  • 214
  • 215
  • 216
  • 217
  • 218
  • 219
  • 220
  • 221
  • 222
  • 223
  • 224
  • 225
  • 226
  • 227
  • 228
  • 229
  • 230
  • 231
  • 232
  • 233
  • 234
  • 235
  • 236
  • 237
  • 238
  • 239
  • 240
  • 241
  • 242
  • 243
  • 244
  • 245
  • 246
  • 247
  • 248
  • 249
  • 250
  • 251
  • 252
  • 253
  • 254
  • 255
  • 256
  • 257
  • 258
  • 259
  • 260
  • 261
  • 262
  • 263
  • 264
  • 265
  • 266
  • 267
  • 268
  • 269
  • 270
  • 271
  • 272
  • 273
  • 274
  • 275
  • 276
  • 277
  • 278
  • 279
  • 280
  • 281
  • 282
  • 283
  • 284
  • 285
  • 286
  • 287
  • 288
  • 289
  • 290
  • 291
  • 292
  • 293
  • 294
  • 295
  • 296
  • 297
  • 298
  • 299
  • 300
  • 301
  • 302
  • 303
  • 304
  • 305
  • 306
  • 307
  • 308
  • 309
  • 310
  • 311
  • 312
  • 313
  • 314
  • 315
  • 316
  • 317
  • 318
  • 319
  • 320
  • 321
  • 322
  • 323
  • 324
  • 325
  • 326
  • 327
  • 328
  • 329
  • 330
  • 331
  • 332
  • 333
  • 334
  • 335
  • 336
  • 337
  • 338
  • 339
  • 340
  • 341
  • 342
  • 343
  • 344
  • 345
  • 346
  • 347
  • 348
  • 349
  • 350
  • 351
  • 352
  • 353
  • 354
  • 355
  • 356
  • 357
  • 358
  • 359
  • 360
  • 361
  • 362
  • 363
  • 364
  • 365
  • 366
  • 367
  • 368
  • 369
  • 370
  • 371
  • 372
  • 373
  • 374
  • 375
  • 376
  • 377
  • 378
  • 379
  • 380
  • 381
  • 382
  • 383
  • 384
  • 385
  • 386
  • 387
  • 388
  • 389
  • 390
  • 391
  • 392
  • 393
  • 394
  • 395
  • 396
  • 397
  • 398
  • 399
  • 400
  • 401
  • 402
  • 403
  • 404
  • 405
  • 406
  • 407
  • 408
  • 409
  • 410
  • 411
  • 412
  • 413
  • 414

Valaistus
ja
heijastukset
Sijoita
näytin
sellaiseen
asentoon,
ettei
kattovalaisimista,
ikkunoista
tai
muista
lähteistä
tuleva
valo
pääse
heijastumaan
kuvaruudusta.
Jopa
kiiltävistä
pinnoista
heijastuva
valo
saattaa
aiheuttaa
kuvaruutuun
häiritseviä
heijastuksia.
Sijoita
näytin
suoraan
kulmaan
suhteessa
ikkunoihin
ja
muihin
valolähteisiin,
jos
tämä
on
mahdollista.
Vähennä
ylhäältä
tulevan
valon
määrää
sammuttamalla
valoja
tai
käyttämällä
valaisimissa
tavallista
himmeämpiä
lamppuja.
Jos
sijoitat
näyttimen
lähelle
ikkunaa,
suojaa
se
auringonvalolta
ikkunaverhoilla
tai
sälekaihtimilla.
Kuvaruudun
kontrastia
ja
kirkkautta
on
ehkä
säädettävä,
kun
huoneen
valaistusolot
muuttuvat
päivän
aikana.
Jos
heijastuksilta
ei
voi
välttyä
tai
valaistusta
ei
voi
säätää,
kannattaa
harkita
kuvaruudun
eteen
asetettavan
heijastuksia
poistavan
suodattimen
käyttöä.
Tällaiset
suodattimet
voivat
kuitenkin
vaikuttaa
kuvan
selkeyteen,
joten
niiden
käyttö
on
suositeltavaa
vain
siinä
tapauksessa,
että
heijastuksia
ei
voi
vähentää
muilla
keinoin.
Pöly
lisää
heijastuksiin
liittyviä
ongelmia.
Muista
puhdistaa
kuvaruutu
säännöllisesti
pehmeällä
liinalla,
joka
on
kostutettu
naarmuttamattomalla
nestemäisellä
lasinpesuaineella.
Ilmanvaihto
Keskusyksikkö
ja
näytin
tuottavat
lämpöä.
Tietokoneessa
on
tuuletin,
joka
imee
sisään
huoneilmaa
ja
puhaltaa
ulos
lämmintä
ilmaa
laitteen
sisältä.
Laitteessa
on
tuuletusaukot,
joiden
kautta
lämmin
ilma
pääsee
poistumaan.
Tuuletusaukkojen
peittäminen
voi
aiheuttaa
laitteiden
ylikuumenemisen,
jolloin
ne
saattavat
toimia
virheellisesti
tai
vaurioitua.
Sijoita
tietokone
niin,
etteivät
tuuletusaukot
peity.
Yleensä
noin
viiden
senttimetrin
tila
laitteen
ympärillä
on
riittävä.
Varmista
myös,
ettei
laitteista
tuleva
lämmin
ilma
puhallu
suoraan
muita
ihmisiä
kohti.
Pistorasiat,
verkkojohdot
ja
kaapelien
pituus
Tietokoneen
lopullinen
sijainti
määräytyy
pistorasioiden
sijainnin
sekä
näyttimen,
kirjoittimen
ja
muiden
keskusyksikköön
liitettävien
laitteiden
verkkojohtojen
ja
kaapelien
pituuden
mukaan.
Noudata
seuraavia
ohjeita
työtilan
järjestelyssä:
v
Vältä
jatkojohtojen
käyttöä.
Kytke
tietokoneen
verkkojohto
suoraan
pistorasiaan,
jos
tämä
on
mahdollista.
v
Sijoita
verkkojohdot
ja
kaapelit
siististi,
niin
etteivät
ne
ole
kulkuväylillä
tai
muissa
paikoissa,
joissa
ne
saattavat
irrota
vahingossa.
Lisätietoja
verkkojohdoista
on
kohdassa
”Verkkojohtoa
koskeva
huomautus”
sivulla
66.
2
28
Pikaopas